Saturday, February 24, 2007

Koko yön keikka

Ensimmäinen koko yön keikkani oli aika painajaista. Mukavanoloinen mies olikin hirveässä humalassa. No, korvaus oli sovittu niin suureksi että päätin jäädä humalasta huolimatta ja olla vain itse tavallista tarkempi.

Mies jorisi samoja asioita uudelleen ja uudelleen, kasteli kasvoni makeanhajuisilla limaisilla suukoilla ja mäyräili jalkovälissäni kuin tarmokas koira. Uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Suuseksiä – yhdyntää – tupakat - suuseksiä – yhdyntää – tupakat – yhdyntää – suuseksiä – anaaliyhdyntää jne. Nukuin kello 19 ja 09 välillä alle tunnin. Torkahdin, ja heräsin siihen että mies oli taas päälläni. Ja saihan hän olla, diili oli selvä: lupasin olla käytettävissä koko yön. Saisin miehestä vakiasiakkaan, jos haluaisin. (En halua.)

Tavallaan keikka oli helppo, pieni puolijähmeä muna, sekavaa vatkausta (ei mitään rankkaa tuntikausien survomista hirveänkokoisella vehkeellä). Miehelle oli yhdyntäyritysten välillä tärkeää pitää minua lähellään, paijailla ja saada jutella kanssani. Jos tuota alkaa ajatella, se on melkein sietämättömän surullista.

Humalaisten juttujen kuunteleminen oli rasittavaa. Pyörittelin silmiäni ja tein ilmeitä pimeässä kun olin häneen selin. Karjuin mielessäni Vitunurpoa! kun samat hassunhauskat sanonnat lennähtivät ilmoille römeän hengästyneen naurun saattelemina. Vastailin tiettyihin samoihin kysymyksiin noin kaksi-kolmekymmentä kertaa yön aikana. Samoihin asioihin palattiin aina. Hän kertoi minulle itestään samat asiat uudelleen ja uudelleen. Tuli mieleen Kingin lause jostain hömppäleffasta ”Hell is Repetition”.

Aamulla hyppäsin taksiin lompakko viisikymppisiä pullollaan. Saavuttuani kotiin kaupan kautta, otin pitkän suihkun ja kaadoin höyryävää tummaa kahvia kuppiin. Vitutus alkoi vähän haihtua.

50 comments:

Anonymous said...

Voi hyvänen aika. Älä tee tuota itsellesi... vaikka omapahan on asiasi :-/

Anonymous said...

Mielenkiinnosta, onko sinulla ollut asiakkaana naisia/pareja?

Anonymous said...

Olen miettinyt samaa, että teetkö keikkoja myös naisten ja parien kanssa? Nykyään kun tuntuu olevan kovinkin suosittua parien keskuudessa se "kolmas pyörä"... :)

Anonymous said...

juuri tollasten juttujen (juopuneet asiakkaat, alistuminen yleensäkin) takia en vois tehä tota työtä..
Jaksamista sulle!

Anonymous said...

moi, aikamoinen keikka jonka voi kerrontasi kautta ymmärtää. Tuota voisi kutsua jo asiakaspalvelun extremiksi. Uhrauksesi on suuri, mutta toisaalta niin on palkkiokin (siis ei vain raha, vaan tietty vapaus) verrattuna moneen muuhun asiakaspalveluun. Niitä huonoja asiakkaita on nimittäin kaikilla aloilla.

Kaikkea hyvää!!

Vince Neil said...

Yhdyn kyllä tuohon et niitten samojen juttujen kuunteleminen on äärimmäisen rasittavaa!

Mikko Moilanen said...

Mieletöntä ihmisvihaa ja inhoa täältä kommenttiosastolta on luettavissa. Ja samat ihmiset kävelevät kuin ylevät kukkahattutädit kaduilla ja teeskentelevät niin kovasti pitävänsä ihmisistä. Haha.

Täällä ei varmaan saa mainostaa, mutta jos minä nyt tämän kerran.

PÄIVÄKAHVISEURAA TARJOLLA NAISILLE! HALPAA ON! 1 €/h, vähävaraisille 90 % alennus. En ole sairastunut misogyniaan.

Anonymous said...

Blogisi on hyytävää paskaa.

Anonymous said...

Hymyilytti tuo kuvaus asiakkaastasi.. :)

Anonymous said...

Anonyymille kysymys: miksi tämä blogi on "hyytävää paskaa"? Voisiko johtua siitä, ettei totuudenpuhujaa kukaan rakasta?

Anonymous said...

Olisi kiintoisaa tietää, paljonko veloitat tunnilta ja koko yöltä?

iita said...

Jäinpä koukkuun blogiisi. Ei siis että toimintasi olisi tuomittavaa, karmeaa, yökötävää, ihailtavaa, kadehdittavaa... Vaan vain kovin elämänläheistä...

Anonymous said...

Olen lukenut blogiasi ja kommentteja alusta asti. Ajatuksia herää ja kysynkin, onko sinulla ketään tuttua tahoa, joka tietää toiminnastasi? Tms. tahoa keneltä saat tukea? Kuinka koet "tavallisessa elämässä" vastakkaisen sukupuolen ts. kanssakäymisen heidän kanssaan? Oletko joutunut tilanteeseen, vitsit mies kiinnostaa, mutten voi kun huoraan? Vai voitko?

Uteliaalla myötätunnolla

Anonymous said...

Kauheeta paskaa! Tässä joko kristillisdemokraatti yrittää olla huora! Itse n. 10 vuotta huoria nussineena en oo kun ehkä 2 kertaa tavannut ammatttilaisen :). haistakaa :)

Anonymous said...

Huoraaminen on "meissä kaikissa". Minä myyn itseäni töissä päivittäin. Pidän suuni kiinni vaikka tekisi mieli huutaa. En myy ruumistani samassa mielessä missä seksiä myyvät. Mutta pohjimmiltaa minusta näissä ei ole juurikaan eroa. Myyn aikaani ja käyttäydyn muiden ihmisten mieliksi. Hymyilen ja jaksan kuunnella. Olen "huora" missä kukatahansa palkkatyössä käyvä.

Olen elämäni varrella tavannut myös paljon naisia jotka myyvät seksiä muodossa tai toisessa. En tiedä yhtäkään tapausta joka olisi seksin myymisen lopettanut ja muuttunut "enkeliksi", ainakaan lopullisesti. Kun ihminen ylittää sen kynnyksen että on valmis myymään seksiä he harvoin ovat niitä alistettuja reppanoita, niin kuin mediassa kuvataan. Yleensä he tietävät mitä tekevät ja jopa "nauttivat siitä". En tarkoita että he nauttisivat itse aktista, mutta kaikesta muusta mikä asian ympärillä on. Raha, valta , jännitys, erikoisuus, ihmiset, vaarallisuus, jne...
Tämä pätee niin ulkomailla kuin Suomessa. Huorat kuvataan poikkeuksetta reppanoiksi joilla ei ole vaihtoehtoja. Tilanne tuskin koskaan on tämä. Aina on vaihtoehtoja. Ehkä yksi tuhannesta huorasta on todellakin pakotettuja tähän ammattiin (en ole koskaan tavannut tätä yhtä).

Moni nainen joka on huoraamista koittanut ja hänelle on tarjottu "helppoa elämää" rakastavan miehen muodossa, ovat enemmin tai hyöhemmin palanneet entiseen elämään. Korviaan myöten rakastuneet ja turvalliset "reppana miehet" ovat tylsiä ja heihin jännitykseen tottuneet naiset kyllästyvät pian.

Huoraaminen syö ihmisen sisintä karmivalla nopeudella. Vuodessa parissa herttainen ja onnillinen tyttö on sisältä syöty loppuun. Sielun ja sydämen ympärille on rakennettu niin monta "suojakerrosta" että ihmisen sisimpään on mahdotonta päästä. Jopa hänen itsensä. Toki tästäkin on poikkeuksia, mutta ne todellakin ovat harvinaisia.

Moni nainen sortuu turruttamaan itseään viinalla, lääkkeillä tai huumeilla. Tämä auttaa heitä jaksamaan "juhlia" miesten kanssa. Naiset jotka pysyvät pään sekoittamisesta erossa pysyvät terveinä niin keholtaan kuin ruumiiltaan pisimpään.

Kaikkea hyvää sinulle.

Mikko Moilanen said...

Ohhoh, meikäläisen bisnes on lähtenyt aika heikosti käyntiin. Ei vielä yhtään asiakasta, vaikka hinnoittelin palvelun sen laadun mukaisesti ja markkinat huomioiden!

Joudun ottamaan käyttöön negatiivisen hinnoittelun eli tekemään bisnestä tappiolla.

NYT UUDET HINNAT!! -1 €/h. Vähävaraisille 90 % ylennys!

(Parempi olisi varmaan laittaa pillit sousiolla pussiin. Ei ole miespuolisen huoran leipä taattu. Mitä mies voi tehdä, jos rahat ei riitä? Ehdotuksia otetaan vastaan.)

Anonymous said...

On varmaan aiemmin ollut muitakin tätä mieltä olevia, mutta...

Propsit kirjoittajalle siitä, että osaa kirjoittaa niin "kaunista" tekstiä, että se kuulostaa ammattitaitoiselta, kuten vaikka cityn toimittajalta (siksi mainitsin city-lehden, koska ainakin kyseisellä lehdellä on jo kokemuksia itsestään huijaavista kirjoittajista). Olisi rehellisellä tavalla hienoa, jos olisit tosiaankin se ihminen, josta kerrot tässä jutussa.. vaikka olisi miten hyvällä asialla liikenteessä kertomassa huorauksesta hieman toisesta näkökulmasta kuin mitä yleensä olemme tottuneet kuulemaan.

Toisaalta tuntuu oudolta että kaiken voisi keksiä, mutta taitava toimittajakirjoittaja on todellakin ammattinsa ansainnut.

Jos tosiaankin olet aito ihminen, niin toivon että et ota tätä liian negatiivisena. Olen vain yksi niistä ihmisistä joita ahdistaa tämä nykyinen arvaamaton huijausmaailma, jossa kukaan ei voi koskaan tietää mikä on aitoa ja mikä on huijausta, ja jolloin mihinkään ei voi suhtautua varauksetta. Kukaan ei halua ylleen "haha olitpas hölmö kun uskoit meidän hassuun huijaukseen"-leimaa.

Anonymous said...

Viiko-pari sitten löysin blogisi ja sen jälkeen on tullut näitä asioita aika lailla mietittyä. Sinusta ei ole kuulunut vähään aikaan, toivottavasti olet kunnossa.
Tuli mieleeni että tämä huoraamiseksi kutsumasi asia ja blogin pitäminen ovat tietyllä tavalla samanlaisia juttuja: täysin vieraiden ihmisten kanssa tehdään jotain, mitä "normaalisti" vain hyvin läheisten kanssa. Tämä huorapäiväkirja kait ajaa vähän sitä samaa asiaa kun asiakas-on-aina-oikeassa -ammateissa kollegoiden kanssa "ventiloidaan" niitä asiakaskontakteja. Niin ja tässä blogissa valta-asetelma kääntyy toisin päin (sinä arvioit niitä asiakkaita eikä toisin päin).
Näitä lukiessa olen kallistunut aika vanhanaikaiselle kannalle: huoraaminen on yksinkertaisesti "itsetuhoista", eli se rakentaa todennäköisemmin huonompaa kuin parempaa huomista, ja pitkällä tähtäimellä sulkee enemmän kuin avaa ovia.
Sikäli toivoisin että tämä blogisi päättyisi siihen, että olet "kirjoittanut itsesi ulos" tuosta hommasta. Mutta niin tai näin, joka tapauksessa kiitoksia ajatuksia herättävistä ja osin liikuttavista pohdinnoista, kaikkea hyvää sinulle.

Anonymous said...

Niin....

Minulla oli oman aviomihen kanssa eilen aivan mahtavaa seksiä...
Oli ihanaa nukahtaa rakastamansa ihmisen kainaloon.

Hän toi minulle aamulla kahvia ja herätti pusun poskelle...

Tulee ihan kamala suru puolestasi.. täytyy todella olla
huonossa jamassa jos pitää antaa
tuntemattoman mulkata koko yön...

Toivon sinulle hyvää, että saisit normaalin elämän...

Anonymous said...

Eikö yllä oleva anonyymi ole huomannut, että myös kahvia sänkyyn tuovat miehet toisinaan vaimon poissaollessa kutsuvat kotiin yllättävää seuraa? Ihmissuhteet ja rakkaus on yllättävä ja pelottava pelikenttä niin huoralle, miehelle kuin vaimollekin. Ei siis aihetta sääliin naamioituun ylenkatseeseen.

Lydia said...

Edellinen anonyymi tekee typerän, yksinkertaisen, "normaalin" (kuten itsekin sanaa käyttää) huomautuksen ja päätelmän, että hänen oma elämänsä kaikessa normaaliudessaan on parempaa kuin sinun. Sääli on ehkä pahempi kuin viha. Epäkunnioittavampaa.
Inhottaa semmoinen.

Pälli said...

Näyttää siltä, että tässä kommenttilootassa joka ainoa moraaliarvostelma saa pian seurakseen jonkun toisen kommentoijan ylenkatseen. Mutta näinähän se menee, jokainen pitää omaa moraaliaan ja etiikkaansa parempana kuin toisen. Ja mikä muu olisi edes loogista. Niinpä.

Mutta entä jos parjattu normaali ihan todella tarkoitti mitä sanoi, ja ylenkatse oli muiden tulkintaa? Mene ja tiedä.

Edelliseen liittymättä hyväuskoisuudesta pari sanaa. Miksi se hyväuskoinen on tyhmä? Eikö hän tee juuri niin kuin humanistit ovat aina halunneet - usko siihen, että ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä? Tarkoittaako hyväuskoiselle nauraminen, että tunnustaa sittenkin uskovansa ihmisen pahuuteen?

Minun mielestäni arveluttavia ovat ne, jotka nauravat hyväuskoisille. Jos joku ihminen kirjoittaa virtuaalitodellisuudessa väittäen olevansa jotakin mitä ei ole, kenellä siitä on vastuu?

Eri asia on sitten se, missä tarkoituksessa kirjoitetaan tällä tavalla. Kuka nauraa eniten, se joka kirjoittaa, vai se joka kommentoi?

Anonymous said...

Erään yhden epäonnistuneen seksiseikkailun jälkeen olen taas miettinyt, että miten ihmeessä sinä jaksat tehdä työtäsi?
Miten saat hermot riittämään siinä tilanteessa kun miehellä ei seiso kunnolla ja sinä joko suulla tai käsillä yrität saada seisomaan? Tai miten poskilihakset kestävät, jos mies haluaa suihinoton, mutta ei laukea kirveelläkään? Miten ihmeessä jaksat koko yön antaa jonkun iljettävän ihramahaisen, haisevan kuvotuksen nussia sinua koko yön?
Oma seksiseikkailuni oli sentään nuori ja komea ja ihan halusta hänet sänkyyni otin, mutta silti tuntui että olisi tehnyt mieli alkaa kirkumaan ääneen silkasta kiukusta, kun ei seiso niin ei seiso. Silti mies pyytää että ottaisit suuhun vielä. Mitä ottaisin, sitä löysää munaako, mikä ei seiso vaikka kuinka hyvänä olisi ja vaikka kuinka vakuuttaisi miehelle, että ei ole mitään kiirettä eikä paniikkia, voidaan olla vaan lähekkäin.

Minä totisesti toivon, että sinä saat ihan vitusti rahaa tekemästästi työstä. Toivon että suorastaan kylvet rahassa. Sinä ansaitsisit ihan kymmenkertasesti kaiken sen rahamäärän mitä sinulle maksetaan. En voi kuin ihailla sinun kärsivällisyyttäsi ja kestävyyttäsi.

Anonymous said...

Samat sanat kuin edellinen anonyymi.

Naisia pokataan nykyään ravintolasta "ilmaisina huorina". On myös tullut lähdettyä hyvännäköisen nuorenmiehen matkaan, jonka kanssa ei touhusta kuitenkan tullut mitään. –Näytä tissit -komentoja ja poikanen yrittää runkata itseään kovaksi, kortsun käyttö ei onnistu, vonkaa paljaaltaan ja vinkuu lötkön suihinottoa. huh..

Ja samat fraasit toistelin, ettei mitään kiirettä, ollaan vaan lähekkäin, mutta kun kloppi haluaisi käydä käsiksi pornotähden otteilla, vaikka rahkeet ei riitä, eikä tietenkään mitään aavistustakaan siitä, että naistakin pitäisi vähän vietellä, kun kerran ilman hintaneuvotteluja on lähdetty yhteiseen yöpaikkaan.

Niin, että toivon myöskin, että saat ihan käsittämättömät kasat rahaa ja elät paksummin kuin ihraiset äijät tai kauniskasvoiset kokemattomat nuorukaiset.

Anonymous said...

Uih! Kaksi viimeisintä kommentoijaa herätti päiväunilta. Olen varmaankin epänormaali, kun en vaan voi kiukustua siitä, jos miehellä ei seiso, mutta halut toimii. Mikä logiikka tässä oikein toimii: naisellahan on kuukaudessa niin monta päivää, jolloin ei vaan huvita, ei yhtään. Ja sitten yksi aika, jolloin himottaa niin pirusti. Ja jokaisen kaksilahkeisen pitäisi pystyä tökkäämään sitten siihen mystiseen saumaan ja heittämään taivaan pankolle siltä istumalta, kun itseä kuumottaa, mutta jos näin ei käykään, auta armias, mikä koko toisen sukupuolen amputointi alkaa heti. Itsekkyys ja seksi: aivan! Toimii molemmin puolin, I see.

Anonymous said...

Hyvää kirjailijaharjoitusta nää sun fantasiat. :) Jatka samaan malliin, ja pistä jossain vaiheessa jollekin (pien)kustantajalle kässäri, niin voi vaikka käydä tuuri. Tai sitten voi olla niinkin, että parempi aika fiktiiviselle prostituoidun päiväkirjalle olisi ollut 2-3 vuotta sitten, kun seksin ostokieltoväittely oli kuumimmillaan. Nyt VOI olla, että olet vähän jälkijunassa.

Jos uskottavuuden nimissä haluaisit vähän "kenttätietoa" alasta, kannattaisi heittää pari keikkaa ihan oikeasti. Mutta se on toisaalta niinkin, ettei sellainen kaikille sovi. Eli jos on herkempi ihminen, niin voipi kuuppa mennä sekaisin...

Anonymous said...

hi, you have great blog I like it kisses from
Poland :)

Anonymous said...

en oo kyl aikasemmi nähny tällasta blogia joka vetäs näin paljo kommenttei. jäin kerrasta ihan koukkuun ja pitää muistaa että oli jutut kirjoittajalle totta tai ei, jollekin toiselle saattavat ollakin.. jatkathan vielä mielenkiintoista ja ajatuksia herättävää kirjoitteluasi !

Anonymous said...

Kiitos Maaria Matikainen. En tosiaan tajua noiden kahden maaliskuun 8. anonyymin ongelmaa.

(Valitkaa muuten, jumala auta, sen Anonymouksen sijaan tuosta alta Other, ja sitten jokin nimi.)

Mikä muu ongelma heillä on, paitsi itsekeskeisyys ja vastuun sysääminen miehelle omasta tyytymättömyydestä?

Kävikö niin, ettei pää kestä, kun ette olekaan klopeille unelmien täyttymys, joka saa munan kovaksi kaatokännissäkin?

"kloppi haluaisi käydä käsiksi pornotähden otteilla, vaikka rahkeet ei riitä, eikä tietenkään mitään aavistustakaan siitä, että naistakin pitäisi vähän vietellä"

Mitäs vingut? Ensin et erota baarissa kloppia miehestä. Sinun tehtävänäsi on vähintäänkin kertoa klopille, mitä haluat. Kertoohan hänkin reippaasti, että "näytä tissit".

Anonymous said...

Toivottavasti ei ole käynyt mitään, kun ei ole blogi päivittynyt vähään aikaan..?

Mun mielestä huoraamisessa ei sinällään ole mitään pahaa ja hyvä olisikin jos siitä tulisi yleisesti hyväksyttyä. Tällöin varmasti paljon siihen liittyvistä ikävistä lieveilmiöistä häviäisi. Pahaa se on silloin, jos siinä joku joutuu kärsimään, kuten vaikkapa jos parisuhteen toinen osapuoli harrastaa huorissa käyntiä ilman toisen hyväksyntää.

Anonymous said...

aluksi luulin todeksi blogin ja kiinnostuin lukemaan säännöllisesti, mutta nyt usko häilyy ja olen samaa mieltä jaahan kanssa.

jäikö tää blogi nyt tähän?

Anonymous said...

Epäilin tätä feikiksi alusta saakka. Erityisen paljastavaa oli se, ettei kirjoittaja hyväksynyt tämän blogin kautta tulleita yhteydenottoja.

Sitäpaitsi tekstissä on liian vähän yksityiskohtia.

Anonymous said...

Rankkaa se on näemmä duuni silläkin alalla. Lyhyemmät keikat ovat varmaan henkisesti helpompia?

Mikko Moilanen said...

Mitäs vingut? Ensin et erota baarissa kloppia miehestä. Sinun tehtävänäsi on vähintäänkin kertoa klopille, mitä haluat. Kertoohan hänkin reippaasti, että "näytä tissit".

ROFL! Tuo oli erittäin hyvin kirjoitettu. Taisi reppanalla tulla ongelmia tissiensä kanssa. Ei ollut mitä näyttää? ;) Miten ne ei ollut näkyvillä jo? Estoinen nainen?

Mikko Moilanen said...

Miten ihmeessä jaksat koko yön antaa jonkun iljettävän ihramahaisen, haisevan kuvotuksen nussia sinua koko yön?

Voisiko seksi olla naisille muutakin kuin kiiltokuvapoikien katselua?

Oma seksiseikkailuni oli sentään nuori ja komea ja ihan halusta hänet sänkyyni otin,

Nuori ja komea = poika hennolla teinisängellä? Hmm?

Sentään nuori ja komea = ei ollut varakas ekä omannut statusarvoa, minkä vonkaamalla olisi voinut kerskua muille naisille?

Mitä vielä puuttui? Mikä olisi saanut olla toisin? Minkäväriset kengät olisivat olleet parhaat? Entä miten olisi pitänyt pukeutua? Löytyikö "pilkettä" silmäkulmasta? Oliko sopiva poikavartalo?

Kerro hieman, että millainen "mies" on naisten mielestä hyvä pano.

Mikko Moilanen said...

Minulle on muuten akuiset naiset tehneet innokkaina seksitarjouksia ollessani alle 16-vuotias. No mutta eihän se pedofiliaa ole. Kasvoihan minulla sentään jo parta ja äänenmurros oli kai mennyt ohi. Haha. En kanna kaunaa kyseisille naisille.

Mikko Moilanen said...

mutta kun kloppi haluaisi käydä käsiksi pornotähden otteilla, vaikka rahkeet ei riitä,

Pidät pornotähtimäisistä otteista? Kävi vituttaa, kun et sellaisia saanut? Miksi et voi myöntää, että et vain osannut kiihottaa poikaa?

Mikko Moilanen said...

Sille pojalle tuli ihan varmaan joku "turn-off". LOL.

Mikko Moilanen said...

Reppanaa kävi vituttaa, kun poika ei nussinut antaumuksella ja kiimaisena koko yötä. Ja aamulla vielä lisää heti herättyä.

Mikko Moilanen said...

Nuorille miehille (pojille) pitäisi kertoa terveystiedon tunneilla koulussa, että naiset haluavat heiltä vain seksiä, ja se on kaikki mitä naiset heiltä haluavat. Siksi he ovat onnellisemmassa asemassa kuin miehet, joilta naiset eivät halua seksiä lainkaan vaan pelkkää rahaa, ja se on kaikki mitä naiset heiltä haluavat.

Mikko Moilanen said...

Oma seksiseikkailuni oli

Hmm? Miksi tässä on selkeä kielellinen ristiriita seuraavan kanssa?

ei seiso vaikka kuinka hyvänä olisi ja vaikka kuinka vakuuttaisi miehelle, että ei ole mitään kiirettä eikä paniikkia, voidaan olla vaan lähekkäin.

"Vaikka kuinka vakuuttelisi"? Eli kuitenkin oli kiire munaa saada ja paniikki petämisen paljastumisesta?

sentään nuori ja komea ja ihan halusta hänet sänkyyni otin

Päivastoin kuin miehesi? Naisille tärkeää on, että seksikumppani on "nuori ja komea"?

Mikko Moilanen said...

vaikka kuinka hyvänä olisi ja vaikka kuinka vakuuttaisi

Et tainnut ensimmäistä kertaa enoa veneessä kyyditä? Kokemuksen syvää rinta-ääntä? (Tsihihihiii..)

Mikko Moilanen said...

(Kommenttini olivat feminismiä. Eli turha selittää mitään.)

Mikko Moilanen said...

ei seiso vaikka kuinka hyvänä olisi ja vaikka kuinka vakuuttaisi miehelle, että ei ole mitään kiirettä eikä paniikkia, voidaan olla vaan lähekkäin.

Tähän on pakko laittaa vielä par excellense feministiargumentti.

Et saanu vai? Ja nyt vituttaa, kun niin on käynyt aikaisemminkin, vaikka edes kova yritys ei tuottanut tulosta? Kannattaisi mennä katsomaan peiliin. Pukeudu vaikka hieman paremmin. Osta uusia vaatteita.

Ei miehet ole mitään panokoneita, jotka nussii silloin kun nainen haluaa. Jos sinulla on tuollaiset kuvitelmat miehistä, niin ei hyvää päivää, mistä ne on tullut. Olet tainnut katsoa liikaa pornoa. Et sinä edes mitään miestä tarvitse. Osta dildo.

Mikko Moilanen said...

# mode radikaalifeministi

Miten ihmeessä jaksat koko yön antaa jonkun iljettävän ihramahaisen, haisevan kuvotuksen nussia sinua koko yön?

VITTU MIKÄ FESOVINISTI SÄ OOT! TARKISTA VÄHÄN IHMISKUVAASI. EI MIEHET OLE TÄÄLLÄ SINUA MIELLYTTÄMÄSSÄ. JOS ET OSAA NÄHDÄ MIEHIÄ IHMISENÄ, NIIN PAINU HIITEEN SIITÄ!! TOIVON, ETTÄ ET KOSKAAN SAA YHTÄÄN MIESTÄ. MENE JAMAIKALLE NUSSIMAAN NIITÄ NORSUMUNIA!!!

Anonymous said...

No huh huh. On tainnut Mikko Moilasella olla huonoa tuuria naisten kanssa. Onneksi löytyi foorumi, jossa purkaa aggressioita.

Anonymous said...

Aiempiin kommentteihin oma mielipiteeni:

- "Kukaan ei halua ylleen "haha olitpas hölmö kun uskoit meidän hassuun huijaukseen"-leimaa."

1. Miten jotakuta voi haitata se että häntä on vedätetty? Eihän tekstin aitoudella ole mitään merkitystä, vaan aiheenkäsittely on itsessänsä olennaista, mitä ajatuksia se lukijassansa herättää.
Minua ei lainkaan haittaa "vedätetäänkö" tässä vai ei, jos niin on, häpeähän on vedättäjän jos hän nauraa - ei minun itsetuntoni siitä kärsisi lainkaan.
Käsittämätöntä että tuntemattomien mielipide vaikuttaisi noin intensiivisesti.
Jos sinulla on niin huono itsetunto ettet pysty kestämään ajatusta pienimmästäkään naurusta, että olet niin häpeän läpitunkema, niin kannattaa jättää blogienkin lukeminen sikseen.

Irtosuhteilukommenteista:

- "Naisia pokataan nykyään ravintolasta "ilmaisina huorina". On myös tullut lähdettyä hyvännäköisen nuorenmiehen matkaan, jonka kanssa ei touhusta kuitenkan tullut mitään. –Näytä tissit -komentoja ja poikanen yrittää runkata itseään kovaksi, kortsun käyttö ei onnistu, vonkaa paljaaltaan ja vinkuu lötkön suihinottoa. huh..

Ja samat fraasit toistelin, ettei mitään kiirettä, ollaan vaan lähekkäin, mutta kun kloppi haluaisi käydä käsiksi pornotähden otteilla, vaikka rahkeet ei riitä, eikä tietenkään mitään aavistustakaan siitä, että naistakin pitäisi vähän vietellä, kun kerran ilman hintaneuvotteluja on lähdetty yhteiseen yöpaikkaan."

2. Itse ymmärrän kyseisen naisen ongelman - ei haluaisi olla julma.
Mutta kun en ole huora, en edes ilmainen sellainen, niin moiset pitäisi laittaa kävelemään suoraan tai lähteä itse kävelemään. Jos siitä ei saa sitä mitä on hakemassa itsellensä, niin mikä velvollisuus on miehelle antaa mitään. Vittu painukoot hankkimaan itsellensä rahalla huoran, en ole velvollinen sen enempää vatkaamaan, kuin näyttämään tissejänikään.
En ole objekti, vaan ihan yhtä itsekeskeinen kuin mies on.
Ihan yhdentekevää vaikken saisi miestä kiihottumaan, ei sen kiihotus minulle ole mitenkään merkityksellinen tai naiseuteni mitta.

Jos irtosuhteilen/paneskelen, teen sen ITSENI takia, en antaakseni toiselle jotain.

Parisuhde on siis jo eri mitta, siinä pidän toisesta huolta, ja todella se että ei aina penis pelitä, on luonnollista vaikka haluja olisikin. Mutta silloin oletan saavani samaa inhimillistä myötätuntoa itsekin, ja jos en saa.. taas saa mies kävellä.

Anonymous said...

suuseksissä leviää AIDS joten se siitä hirveää tuhota oma terveytensä tuolla tavalla muutamlla viiskymppisellä, ihmettelen todella, ehkä et arvosta elämää? AIDS leviää limakalvokosketuksesta kuten kaikki toivottavstai tietävät!

t. lääkäri

Anonymous said...

Erittäin mielenkiintoinen blogi. Olen vasta tämän löytänyt ja todellakin: vaikka koko juttu olisikin jonkin iltapäivälehden toimittajan fantasiaa, niin mielenkiintoinen yhdyskuntakokeilu näiden kommenttien myötä tämä kyllä on.

Joku kirjoitti:
"Jos siitä ei saa sitä mitä on hakemassa itsellensä, niin mikä velvollisuus on miehelle antaa mitään."

Pahoittelen, tähän on miehenä ihan pakko kommentoida. Yhtä lailla miehen ei tarvitse antaa mitään baarista hankitulle, "ilmaiselle huoralle", jos tämä ei osaakaan tehdä mitään. Jos nainen vain makaa selällään ja odottaa miehen tekevän _kaiken_ niin omani kyllä lerpsahtaa käyttökelvottomaksi. Tokihan tässä on miehenkin kannettava vastuunsa, on hellittävä ja kiihotettava. Känni-illan jälkeen nämä ehkä kuitenkin, tahattomastikin, ovat enemmän sitä "esileikkinä se sit vähän kouri ja puristeli mua" -osaston antia.

Itse, sinkkuna, haen hyvin harvoin baarista seuraa koska täysin vieraan kanssa kiihottuminen useimiten on vaikeaa; maksullista naista en vielä ole kokeillut. Ehkä pitäisi, silloin ei ainakaan itse tarvitsisi edes yrittää miellyttää toista.

Jaakko Fagerlund said...

"Epäilin tätä feikiksi alusta saakka. Erityisen paljastavaa oli se, ettei kirjoittaja hyväksynyt tämän blogin kautta tulleita yhteydenottoja.

Sitäpaitsi tekstissä on liian vähän yksityiskohtia."

KUten blogin kirjoittaja on itsekin sanonut, ei ota toimeksiantoja blogin kautta siksi, että joku entinen asiakas voi tulla vastaan ja olla kiukkuinen tunnistaessaan "oman tarinansa".

Kaikkia yksityiskohtia ei varmaan voi edes kertoa, johtuen edellämainitusta tunnistuksen tuovasta ongelmasta.

Tai kääntäen: Minkälaiset yksityiskohdat tekisivät kirjoituksista mielestäsi ei-feikkiä?

"suuseksissä leviää AIDS joten se siitä hirveää tuhota oma terveytensä tuolla tavalla muutamlla viiskymppisellä, ihmettelen todella, ehkä et arvosta elämää? AIDS leviää limakalvokosketuksesta kuten kaikki toivottavstai tietävät!"

"Lääkäri" ei ilmeisesti osaa lukea tai ei ole koskaan kuullutkaan kondomista?