Hiljenee

Kesä, kesätyö (vaikkakin osa-aikainen), vähennän keikkoja. Tuntuu hyvältä. Syksyyn mennessä saan varmaan lopettaa kokonaan. Elleissä pari uutta juttua, linkit sivupalkissa.

Takaisin

Lukijat, viimeisin kommentoija osui oikeaan. Lukukausi kulkee kohti loppuaan ja olen tehnyt isoja opiskelurutistuksia ja näitä töitä paljon paljon vähemmän. Ei ole ollut tarkoitus säikytellä ketään hiljaisuudella.

Keikkoja ei ole kertynyt edes yhtä viikossa ja olen sinnitellyt. Pään vaihtaminen työvaihtelta tehokkaaksi opiskeluvaihteeksi ei ole ihan yksinkertaista, joten helpoimmalta tuntui pitää kunnolla taukoja huoraduunista. Nyt pitäisi pikkuhiljaa olla opintopisteitä kunnolla kasassa ja kesä vähän lähempänä.

Minulla on oikeita töitä osaksi kesäajasta, joten tuntuu että pääsen vähentämään näitä töitä vielä lisää kesän kuluessa. Se tuntuu mukavalta. Niin, saa nähdä alkaako työnteko tuntua hankalammalta kun rutiini heikkenee. Talvella ja keväällä hommia oli helppo tehdä kun niitä teki niin usein.

Lisäsin sivupalkkiin linkit Plazan Ellien kirjoituksiini, siltä varaa että joku niistä kiinnostunut ei ole sattunut niitä vielä löytämään. On ollut turhauttavaa lukea Ellien kommentteja. Yritän kirjoittaa selvää suomea mutta ihmisille ei mene jakeluun.

Tästä kirjoituksesta tuli vain tällainen nopea lastu. Kun kirjoitan ilmaiseksi ja omaksi ilokseni en jaksa olla (nyt juuri) turhantarkka. Mutta siis täällä olen, voikaa hyvin.

Asiakkaita blogin kautta?

Ihmisiä tuntuu raivostuttavan kun toistan etten ota asiakkaita blogin sähköpostiosoitteen kautta. "Ethän sinä sitten ole oikea huora."

Urpot, kysymys on turvallisuudesta. Vaikka olen muuntanut asiakkaitteni tietoja niin, ettei ketään voi suoraan tunnistaa, ei se tarkoita etteikö joku asiakkaistani voisi tunnistaa itseään kirjoituksistani. Tällainen tunnistaminen saattaa herättää monenlaisia tunteita, luultavasti myös ärsyyntymistä, raivoa ja vihaa.

Ottamalla asiakkaita tämän blogin sähköpostiosoitteen kautta asetteuisin alttiiksi kohtaamiselle entisen asiakkaan kanssa. Asiakkaan, josta olisin kirjoittanut täällä, ja joka ei suhtautuisi blogaamisen myötämielisesti. Tämän riskin vältä pitämällä asiakassähköpostit muissa osoitteissa.

Kaupallista kirjoittamista

Kaupallistin kirjoittamiseni, heh. Tekstejäni voi lukea nyt myös Plazan Elleistä.

Katsoa saa, ja koskea

Kommentilaatikko elää omaa elämäänsä. En edes jaksa yrittää perata. Komppaajille kiitos. Pelkkien vihaisten viestien kanssa ei jaksaisi kirjoittaa, onneksi on niitäkin joille ei ole tärkeintä nostaa itseään säälimällä tai halveksimalla minua. Eivät sellaiset kommentit toki minua yllätä. Olen lukenut blogeja pitkään ja osasin arvata miten provosoiva aihe tämä on, ja miten ihmiset reagoivat kun totuttu maailmankäsitys kyseenalaistetaan. Silloin on tärkeää huutaa Feikki! Feikki! ja nukkua yönsä paremmin. Kaikin mokomin.

Koulussa on ollut kiireistä, olen keskittynyt saamaan kevätlukukaudella aikaiseksi muutakin kuin keikkaa. Ystävä poltti lahjaksi CD:n. Suurinta osaa bändeistä en tunne, mutta musiikeista kyllä pidän. Yhdellä biisillä lauletaan "haluaisin löytää jostain kuolleen huoran/ jota voisin tutkia rauhassa --- laittaisin sen johonkin asentoon/ eikä siinä ole mitään pahaa". Hassua! Eihän huoran tarvitse olla kuollut jotta sitä voisi tutkia rauhassa. Huora myy juuri sitä, esteetöntä (sovituissa rajoissa) pääsyä iholleen ja katseltavuutta. Kun olen asiakkaiden kanssa, olen suurimman osan ajasta alasti. Olen kaikessa rauhassa, kävelen, istun, nousen, makaan. Annan heidän katsoa, annan heidän tunnustella.

Fakta ja fiktio ja kirjoittajan vastuu

Edellisen postini kommenteissa oli kiinnostavia ajatuksia. On niitä toki ollut kommenteissa aikaisemminkin, nyt vain on hetki aikaa ja energiaa vastata.

Je tunnisti yhden viitteen oikein:

"Fantasma-sanan käyttö viittaa Kristiina instituutin liepeille. "

Olen minä toki Kristevani lukenut vaikken Kristiina-instituutissa ole koskaan opiskellutkaan.

Je: "Minäkin kallistuin siihen, että tämä lienee ns feikkiblogi, lähinnä "liian hyvän" kirjoittamisen ja akateemisen vireen myötä."
Johnny: "Tavallaan ihan mielenkiintoinen blogi, joskin ajoittain uskottavuutta syö ajoittain yliampuvat yksityiskohdat. Ja virheelliset/yliammutut yksityiskohdat ovatkin ne jotka minulle tämän blogin feikiksi paljastavat".

Tämä on tavallaan hassua, tämä ihmisten tarve tunnistaa feikkiä. Ehkä liian moni on ottanut nokkiinsa netin ja erityisesti blogien proosakokeiluista. Itse paljon kirjoittavana ja lukevana ihmisenä en ole koskaan osannut pitää tärkeänä sitä, onko lukemani (blogi, romaani, foorumikirjoittelu...) "totta" vai "valetta". Kirjoitus koskettaa jos se koskettaa.

Mitä tämän blogin autenttisuuteen tulee, en aio kommentoida sitä tämän enempää. Yksityiskohtien paikkansapitävyydestä on turhaa lähteä kinaamaan. Kiinnostavaa toki on useampienkin lukijoiden mielikuva siitä, että akateemisella vireellä ja hyvällä kielentajulla varustettu nainen ei voisi myydä seksipalveluja.

Anonyymi: "Oletko ajatellut, että osoitat myös joillekin sinisilmäisille tytöille ja naisille tietä tällaiseen touhuun, jonka yhteiskunnallisia seurauksia voi vain kuvitella tulevaisuudessa."

Voi sinisilmätyttöparkoja kun pahaan nettiin pahan tädin blogiin eksyivät. Räsänen uudestaan eduskuntaan ja Karpelan nettisääntely voimaan ja heti!

Eikun oikeasti. Olen ajatellut. En minä mielestäni kovin ruusuista kuvaa duunista anna. Jos joku pohtii tälle alalle ryhtymistä - syystä tai toisesta - eikö ole parempi että otan esiin esimerkiksi tiettyjä turvallisuusnäkökulmia? Itse en aloittaessani tiennyt mistään mitään enkä osannut varoa tarpeeksi ja oli vähällä käydä köpelösti.

Anonyymi: "Poliisille töitä, IP-tunnuksen kautta? "

Tiesitkö ettei seksin myyminen ole Suomessa laitonta, vaan sen ostaminen? Myös ostamisen yritys on periaatteessa rangaistava teko.

Yksityishuora

Sähköpostissa kysyttiin:

"Jos joku maksaisi sinulle joka kuukausi sen, mitä keskimäärin tienaat,sitä vastaan että et myy itseäsi, ja tämä ehdotus tulisi sinulle kun olet siinä mielentilassa, missä olet nyt tätä lukiessasi, niin miltä sinusta tuntuu, voisitko lopettaa työnteon, vai onko siitä jo tullut sinulle tapa?"

Ymmärsin ensin että kirjoittaja puhuu yksityishuoradiilistä mutta ei, hän ymmärtääkseni kysyy sitä, voisinko lopettaa työt jos saisin nelinumeroisen summan tekemättä mitään. Hassu kysymys! Totta kai ottaisin rahat, ei tämä minulle mikään kutsumusammatti ole, naurattaa ihan. Minä saan tarpeeksi myönteistä huomiota ja kehuja ilman tätä työtäkin: ei minua mikään psykologinen mekanismi tässä pidättele, jos kirjoittaja sitä tarkoitti. Vain rahantarve.

Yksityishuoradiiliä minulle on tarjottu muutaman kertaan. Vaaleanpunaisista Pretty Woman-tyyppisistä leffoista tuttu "pelastan huoran"-fantasma tuntuu olevan joidenkin miesten mieleen. Yksi mies tarjosi minulle 5000 euroa (totta!) puhtaana käteen siitä hyvästä että hän olisi ainoa asiakkaani. Houkuttelevaa, kyllä, mutta myös epäilyttävää. Minun mielestäni tarjous on liian suuri. Todella harvalla suomalaisella miehellä voi olla irrottaa 5000 euroa kuussa noin vain. Ja vielä kirjanpidon ohi, pimeänä, miten hän aikoisi selvittää katoavat rahat?

Aika pian tarjouksen tekemisen jälkeen alkoi ilmestyä uusia ehtoja ja vaateita jotta diili pysyisi voimassa. Ensin ilmoitettiin että minun piti olla hänen käytettävissään kolme kertaa viikossa, neljä tuntia kerrallaan. Aika tiivis tahti siis, ei vapaaviikkoja. Seuraavana päivänä tyyppi tekstasi uuden ehdon: paneminen kaikkiin reikiin ilman kondomia. Tässä vaiheessa pakittaminen, jota olin siihen asti pohtinut, oli selviö. Minulta voi ostaa rahalla aika monenlaisia palveluja mutta sukupuolitauteihin tai HIViin sairastuminen ei ole kaupan. Sori! Jäi siis kokeilematta oliko diili totta vai pelkkää vedätystä, silti parempi näin.

Pahoittelen päivitystaukoa. Alun lukijamäärä oli tyrmistyttävä, piti vetää vähän henkeä välissä. Mutta tässä minä taas olen, alkavassa flunssassa, villasukat jalassa ja vadelmateetä kupissa. Vapaapäivän vietossa ja lukijoita varten.

Koko yön keikka

Ensimmäinen koko yön keikkani oli aika painajaista. Mukavanoloinen mies olikin hirveässä humalassa. No, korvaus oli sovittu niin suureksi että päätin jäädä humalasta huolimatta ja olla vain itse tavallista tarkempi.

Mies jorisi samoja asioita uudelleen ja uudelleen, kasteli kasvoni makeanhajuisilla limaisilla suukoilla ja mäyräili jalkovälissäni kuin tarmokas koira. Uudelleen ja uudelleen ja uudelleen ja uudelleen. Suuseksiä – yhdyntää – tupakat - suuseksiä – yhdyntää – tupakat – yhdyntää – suuseksiä – anaaliyhdyntää jne. Nukuin kello 19 ja 09 välillä alle tunnin. Torkahdin, ja heräsin siihen että mies oli taas päälläni. Ja saihan hän olla, diili oli selvä: lupasin olla käytettävissä koko yön. Saisin miehestä vakiasiakkaan, jos haluaisin. (En halua.)

Tavallaan keikka oli helppo, pieni puolijähmeä muna, sekavaa vatkausta (ei mitään rankkaa tuntikausien survomista hirveänkokoisella vehkeellä). Miehelle oli yhdyntäyritysten välillä tärkeää pitää minua lähellään, paijailla ja saada jutella kanssani. Jos tuota alkaa ajatella, se on melkein sietämättömän surullista.

Humalaisten juttujen kuunteleminen oli rasittavaa. Pyörittelin silmiäni ja tein ilmeitä pimeässä kun olin häneen selin. Karjuin mielessäni Vitunurpoa! kun samat hassunhauskat sanonnat lennähtivät ilmoille römeän hengästyneen naurun saattelemina. Vastailin tiettyihin samoihin kysymyksiin noin kaksi-kolmekymmentä kertaa yön aikana. Samoihin asioihin palattiin aina. Hän kertoi minulle itestään samat asiat uudelleen ja uudelleen. Tuli mieleen Kingin lause jostain hömppäleffasta ”Hell is Repetition”.

Aamulla hyppäsin taksiin lompakko viisikymppisiä pullollaan. Saavuttuani kotiin kaupan kautta, otin pitkän suihkun ja kaadoin höyryävää tummaa kahvia kuppiin. Vitutus alkoi vähän haihtua.

Saakohan tästä ajatuksesta kukaan kiinni?

Yksi kommentoija kysyi:

Kiihotutko asiakkaiden kanssa? Jos kiihotut, niin kuinka usein sitä tapahtuu?

Tämä on kiinnostava kysymys. Kun tein ensimmäisiä keikkoja, olin kiihottunut. Kyllä. Oma reaktioni yllätti minut. Yritin saada kiinni siitä, mikä minua tilanteissa kiihotti, koska ei kysymys ollut niistä pulleromiehistä. Kysymys oli objektiksi asettumisen nautinnollisuudesta. Salaisuudesta, viettelemisestä, siitä itseeni kohdistuvasta halusta jonka miesten silmissä näin. Millaisena itseni heidän silmissään näin. Oli kiihottavaa antautua vieraan ihmisen käytettäväksi, tarjota tuntemattomalle, itseäni vanhemmalle, itseäni rumemmalle miehelle vapaa pääsy iholleni. Minä olin hetken aikaa objekti, vapaa kaikesta.

Tämä puoli hommaa jatkui kai kahden tai kolmen ensimmäisen asiakkaan ajan. Sitten se oli käytetty loppuun. Maksavien asiakkaiden ihailu muuttui yhdentekeväksi: kuten olen kirjoittanut, mies kehuu aina sitä automerkkiä jonka hän omistaa. Jäi vain duuni, kyllästyminen, vastenmielisyys. Ostin liukastusvoidetta.

Nykyisin objektiksi asettumisen nautinnollisuuteen pääsisi kai kiinni vain totaalisella alistamisella. Tai sitten rakastumalla.

Hyvä keikka

Mies tarjosi ruokaa, herkullisia tapaksia. Ja oikeaa shamppanjaa, siitä onkin aikaa kun olen sitä saanut. Diilinä oli, että saan vähintään tunnin liksan, ja jos mies tykkää, kolmen tunnin. Päätti pitää minut kolme tuntia ekan kymmenen minuutin jälkeen. Kai tuo voisi olla imartelevaa?

Mies oli minua alle kymmenen vuotta vanhempi, siis oikein nuorukainen verrattuna tavallisiin asiakkaisiin: 50+ -ikäisiin ylipainoisiin puuskuttajiin. Tämä oli vielä urheilullinenkin.

Seksi oli harvinaisen mukavaa, nautin siitä jopa välillä. Mies oli viehättynyt nopeasta älystäni ja keskustelutaidoistani (sekä toki suihinottovirtuositeetistäni ja notkeudestani sängyssä, hehe). Tällaisia pokia saisi olla enemmän. Homma ei olisi niin paskamaista.

Miten se käytännössä tapahtuu?

Edellisen postauksen kommenteissa kysyttiin, miten toimin jos asiakas pettää luottamuksen ja poista kondomin salaa takaapäin naidessa?

Ajattelin valottaa ostotapahtumaa, miten itse tilanteessa toimitaan, ja kuvata sitten omia tapojani toimia hankalissa tilanteissa.

Sovin asiakkaan kanssa milloin tapaamme ja kauanko yhdessä vietämme. Tunti on lyhin aika ja luonnollisesti halvin, pisimmillään vietän asiakkaan kanssa koko yön, n. 12 tuntia, ja se maksaa paljon enemmän. Sähköpostikeskustelussa kerron sääntöni: mitä teen ja mitä en. Mitä teen lisämaksusta ja mitä en lainkaan. (Ette uskoisi millaisia palveluksia kysellään, näitä hommia aloitaessani luulin olevani jo aika paljosta kuullut ja moneen tottunut, silti ainakin kerran kuukaudessa joku yllättää ihan puskan takaa juttuineen.)

Menen sovittuun paikkaan sovittuna aikana. Olen vieraillut tyhjillä toimistoilla työajan päätyttyä, joskus harvoin tapaan autossa (se on tylsää, ankeaa, ahdasta ja näillä keleillä ihan liian kylmää). Yleensä menen miehen kotiin. (Minä en siis ota miehiä vastaan kotonani. Jotkut naiset tekevät näin, ja se on kai keino hankkia liukuhihnanomaisilla työolosuhteilla aika hyvää liksaa. Itse en pidä mitenkään mahdollisena paljastaa miehille mitään henkilökohtaista itsestäni, saati että jotkut asiakkaat tietäisivät missä asun, huh.)

Mies maksaa. Aina maksu ennen mitään muuta.

Alkuun juttelemme muutaman sanan niitä näitä. Mies kysyy opiskeluistani, puhun paskaa. Mies kertoo yleensä itsestään, työstään tai harrastuksistaan. Mainitsee perhejärjestelyistä yleensä jotain. Tai sitten puhumme elokuvista tai vaikka kirjoista. Muutaman fiksun kanssa kuvataiteesta (arvotauluja seinillä). Joskus minulle tarjotaan kahvit, joskus harvoin jotain hyvää syötävääkin.

Keskustelun aikana flirttailen ja koskettelen miestä varovasti. Yritän tehdä omalla toiminnallani meihelle itseni kosketamisen helpommaksi. Jotkut miehet ovat jännittyneitä ja vaativat aikaa, toiset tarraavat heti ovella rintoihini.

Jossain vaiheessa siirrymme makuuhuoneeseen (tai toimiston pöydälle tmv.) Riisun itseni, mies avaa housunsa. Ne, jotka ovat aamutakissa jo valmiiksi, riisuutuvat kokonaan. Minä laitan miehelle kondomin ja otan suihin vähän aikaa, sitten siirrytään yhdyntään, minä olen aina ensin päällä. Joskus jatketaan näin loppun asti, jotkut tahtovat urheilla seinää vasten, takaapäin ja mitä kaikkea. Jos anaaliseksistä on sovittu, niin siihen siirrytään jossain vaiheessa. Muutama harva tahtoo pelkkää anaalia.

Joskus mies laukeaa ensimmäisen kerran nopeasti. Minä en laskuta laukeamisten vaan ajan mukaan. Usein pidetään sitten vain pieni tauko, ehkä poltetaan tupakat, otan uudellen suihin ja nussitaan uudelleen.

Aina asiat eivät mene kuten pitäisi ja kuten sanottua, minulle on käynyt muutaman kerran niin että mies on poistanut kondomin kesken yhdynnän. Joskus sen huomaa heti, mutta aina ei. Ihmissuhdetaitoja tarvitaan. Minä suutun kun luottamukseni petetään mutta en voi näyttää suuttumistani. On oltava kärsivällinen ja neuvotteleva. Lopetan yhdynnän siihen ja lupaan tyydyttää miehen kädellä valmiiksi. Kaikki ovat suostuneet tähän. Lähden, enkä tapaa miestä enää koskaan uudelleen.

Minulla on ylhäällä pienessä mustassa vihossa kaikkien pokien puhelinnumerot, sähköpostiosoitteet ja niiden paikkojen osoitteet, joissa olen vieraillut. Paljaallanussijoita en tapaa milloinkaan uudelleen.

Viimeksi kävi tuuri, testitulokset ovat puhtaat. Näiden pokien vaarallisuus on siinä, että ne eivät tee sitä ensimäistä kertaa. Vaikka jokainen väittää ettei ole koskaan ennen nainut paljaalla, se on vale. Ja monet näistä käyvät nussimismatkoilla ulkomaillakin, näin ainakin minulle kertovat. Ajatus samasta kyrvästä ilman kumia ennen minua thaimaalaisen ihmiskaupan uhrin sisällä kuvottaa. Tämä on vaarallista.

Duunitauko

Keskustelu on siirtynyt opiskelijoiden toimeentuloon. Kyllä Suomessa periaattessa pärjää huoraamatta, en minä tätä pakolliseksi väitä. Opiskelijan talous on vain niin tiukilla että yksikin ylimääräinen meno (kuten minulla kuukauisttaiset takaisinperinnät) murskaa illuusion pärjäämisestä tehokkaasti. Voisin tietysti jakaa Metrolehteä aamuisin ja siivota toimistoja iltaisin. Totta.

Opiskelujen alkuaikoina elin yhden talven Pelastusarmeijan leivällä. Vuokran jälkeen rahaa jäi kuukaudeksi 150 markkaa. Siis 25 euroa, kuukaudeksi. Aika vähän. Sossu laski että minulla oli käytettävissä 500 markkaa kuussa, koska se oli summa jolla vanhempieni olisi ollut kohtuullista minua, yli 20-vuotiasta tukea. Sillä ei ollut väliä etten ollut kotoamuuttamiseni jälkeen saanut vanhemmiltani penniäkään. Itkin sossussa, ensimmäisen ja viimeisen kerran. Elin talven sätkätupakoilla ja teellä ja ja flooralla ja hain kuivaa leipää pari kertaa viikossa. Kastoin sitä teehen ja paahdoin uunissa. Näin unia omenoista ja appelsiineista. Itkin aika paljon.

Voisin minä noin elää nytkin, toki. En vaan jaksa. Päätin silloin etten koskaan enää tule olemaan yhtä köyhä. Vaikka sen hinta olisi mikä.

Toisina päivänä haaveilen edelleen rahasta. Mitä tekisin jos voittaisin vaikka ässä-arvalla, heh? Tilaisin Amazonilta viisitoista kirjaa. Ostaisin pesukoneen ja uuden tietokoneen. Lämpimän talvitakin kaupasta enkä kirpparilta. Jos jaksaisin, voisin tietenkin huorata pari viikkoa putkeen, kolme keikkaa päivässä ja osa tuosta olisi mahdollista. Olen kuitenkin edelleen poikki viime viikon keikoista. Yksi asiakas teki paskamaisesti ja pääsi vetelemään paljaalla ennen kuin huomasin. Vituttaa. Loppuviikosta on gyneaika ja testit. En tee töitä ennen tuloksia. Tällä hetkellä ei muutenkaan tee mieli tehdä hommia. Ajatus miehistä jotka ovat niin lihavia että lakanat kastuvat hiestä kun ne ovat alla inhottaa.

Pitäkää peukkuja että kesäduunihakemuksista joku tärpää.

Ja hei hyvät miehet. Älkää lähettäkö tuohon -> sähköpostiosoitteeseen asiakaskyselyjä. En minä ota asiakkaita tämän blogin kautta. Ihan liikaa riskejä.

Tienaamisesta

Kiinnostavia kommentteja on tullut paljon. Poimin sieltä tarkasteltavaksi taas yhden:

Arvelen, että oikeasti olet tarpeiden loukussa. Opit koko ajan enemmän ja enemmän siitä, kuinka paljon voit pyytää rahaa ja miten sitä kannattaa pyytää. Tulosi kasvavat vielä jonkin aikaa ja samalla alat tajuta, kuinka nopea rahanansaitsemistapa huoraaminen on. Sopivat kontaktit luotuasi pystyt kenties halutessasi ansaitsemaan saman verran kuukaudessa kuin koulutettu ihminen hankkii puolessa vuodessa tai vuodessa.

Tarpeiden loukussa? Tarve maksaa vuokra? Tarve syödä joskus tuoreita vihanneksia? Hyi mitä tarpeita. En tiedä minkälainen mielikuva teillä on elämästäni? Ehkä kuvittelette että vetelen minkkistoolan verhoutuneena shamppanjaa ja ostereita leveässä Hästens-sängyssäni silloin kun en ole ottamassa suihin joltain urpolta. Ikävä pudottaa teidät maan pinnalle. En ole. Asun yksiössä, maksan vuokraa, laskuja ja tyhmänä antamaani takausta pois. Kun haluan hemmotella itseäni, ostan hallista lammasta. Tai tuoksukynttilän. Tai ripsivärin. Ei liene kovin fancya?

Huoraaminen on nopea tapa ansaita rahaa, kyllä, sikäli että varsinainen työakti ei kestä kuin joitakin tunteja. Aikaa se vie paljon. Fyysistä aikaa: on säädettävä loputtamasti potentiaalisten asiakkaiden kanssa mailissa ja puhelimessa, puunattava, höylättävä, kiharrettava ja nypittävä. Huorakeikan järjestäminen vie koko päivän. Eikä sekään vielä vie niin paljoa aikaa kuin siirtyminen. Usein moodista toiseen vaihtaminen vie seuraavaan päivään, kaksikin. Kai sitä voisi tienata mansikoita jos ottaisi asiakkaita kotonaan vastaan kuten suurin osa Sihteeriopiston tytöistä, tunnin välein uusi poka sisään. Mutta minä en pysty tekemään tätä työtä niin paljon. Enkä haluakaan pystyä. Hankin sen verran raha kuin tarvitsen selvitäkseni kohtuullisesti. Tahdon pysyä opiskelukuntoisena, tahdon pystyä tapaamaan ystäviäni, elämään siviilielämääni. Kun sain kuunvaihteen laskut hoidettua, ei tee mieli keikkailla vielä pariin viikkoon yhtään.

Yhtäkkiä huomaat, ettei lopettaminen olekaan helppoa. Ja vaikka myöhemmin lopetat toiminnan, niin joudut kuitenkin kantamaan sisälläsi paitsi raskasta salaisuutta ja ehkä häpeää niin myös tietoisuutta siitä, että olisi helpompikin tapa tehdä rahaa, koska valmistuttuasikin tilillesi tippuva rahamäärä on hyvin rajallinen ja akateeminen työsi voi olla ajoittain aivan yhtä paskaa kuin hampurilaisten myyminen.

Minä lopetan heti kun voin tai heti kun täytyy. Heti kun ulosottomies lakkaa kolkuttelemasta ovelle, heti kun takaamani laina on maksettu. Teoriassa voisin kaiketi nussia isoja rahoja vielä muutaman vuoden ja mitä sen jälkeen? 30 vuotta mittarissa, pielissä rupsahdus, ihmisraunio ja kaupanpäälle joku aids. Toivon voivani lopettaa kesään mennessä.

Minä aloitan alaani liittyvän palkallisen (harjoittelijapalkka) harjoittelun maaliskuussa. Se, että osa-aikatyöstä maksetaan minulle bruttona kolmen tunnin huorapalkka ei haittaa minua lainkaan. Olen iloinen että saan vuokrarahat oikealla työllä.

Etsin kesätöitä. Oman alan töitä nelinumeroisella palkalla. Ei mikään mahdoton vaatimus. Jos ja kun saan sen, en myy kesällä pillua en pätkääkään. Ja vaikken saisikaan. Tällä hetkellä vituttaa koko huoraaminen niin paljon että ajatus vielä kesälläkin huoraamisesta tuntuu inhottavalta.

Ja mitä häpeään tulee, eikö silloin hävetä jos on tehnyt jotain mitä ei haluaisi, tai mitä ei saisi tehdä? Salaisuuksia on kaikilla ja niin saa ja pitääkin olla. Mitä niistä. Häpeäisin, jos en olisi uskollinen itselleni. Häpeäisin, jos toimisin omaa moraaliani vastaan. Mutta huoraamista, sitä minä en häpeä.

Voiko ruumistaan myyvä nainen kutsuu itseään huoraksi?

No jumalauta, miksi ei? Kommenttilaatikoissa on jo tartuttu asiaan josta ajattelin kirjoittaa kun sain kommentin:

Jotenkin se pistää silmään, että sanot itse itseäsi huoraksi. Miksi et pidä itsestäsi?

Miksi itseään huoraksi kutsuva nainen ei pitäisi itsestään? Koska sana "huora" on stigmatisoitu tarkoittamaan sitä naistyyppiä jolla ei ole mahdollisuuksia. Sitä naista, joka ei ole uskollinen yhdelle miehelle, joka ei ole neitsyt mennessään avioon eikä madonna synnyttäessään lapsen. Entä jos ei piittaa naisdikotomioista? Entä jos korkeimapana tavoitteena ei siintelekään 1,7 lasta ja rivarinpätkä lämpimällä autopaikalla?

Eikö se ollut kansanedustaja Rosa Meriläinen jolla oli rintamerkki "Vittu haisee hyvälle"? Kampanja, jolla naiset valloittavat vittunsa takaisin haukkumasanakäytöstä. Tässä on kysymys jostakin samankaltaisesta. Ei huoran tarvitsisi olla haukkumasana. Ei sen tarvitse tarkoittaa itsensä ruoskimista ja syyllistämistä ja vihaa.

Minä voin olla huora ilman että itsetuntoni siitä piiruakaan heilahtaa. Voin olla myös prostituoitu, se on aika kliininen ja virallinen termi. Seksityöläinen kuvaa aika hyvin sitä mistä on kysymys. Huorat eivät myy "itseään", kuten tavataan sanoa, vaan ruumistaan käyttöön määräajaksi: tässä tapauksessa siis seksiä. Minä ei ole yhtä kuin ruumiini enkä edes yhtä kuin seksuaaliset palvelut.

Ihmiskaupan uhri minä en ole, minulla ei ole edes sutenööriä. Enkä jumalauta ole mikään ilotyttö. Tytöttely on muutenkin arsesta, saati että tämän työn ohessa puhuttaisiin jostain ilosta. Ilolintu on toinen yrjöttävän huono termi. Ilmoituksissani olen "tyttö", koska ajattelen sen vetoavan keski-iän ylittäneisiin asiakkaisiin. oikeassa elämässäni minä olen nainen, ollut jo pitkään.

Ja näiden lisäksi olen toki sisar ja tytär, ystävä ja serkku, opiskelijakaveri ja luentotuttu, ex-kihlattu ja entinen avovaimo. Ja paljon muuta.

Luokkayhteiskunta

Eilisillan keikka: Valtava talo, kuin kartano. Katossa designlamppuja jotka maksavat enemmän kuin tienaan virallisesti opiskelijana puolessa vuodessa. Autotalli, jonne yksiöni mahtuisi kaksi ja puoli kertaa. Kotiteatteri, useita viinikellareita.

Vaimo ja lapset sukuloimassa. Mies ostaa minut käyttöönsä viideksi tunniksi summalla joka merkitsee hänelle luultavasti saman verran kuin minulle euron kahvikuppi ärrällä.

Ja minä menen. Olen tyytyväinen ja menen.

Kehuminen

Alkuun minua imarteli kun miehet kehuivat vartaloani ja ominaisuuksiani. Protokollan mukaan (kuten J. Bauer voisi sanoa) minä kehun miehiä ja heidän kyrpiään ja sitä miten ihanalta he tuntuvat sisälläni. Sitten vihdoin tajusin (hidas!) että homma kulkee kahteen suuntaan: he kehuvat minua koska niinkin kuuluu tehdä.

Jonkun tutkimuksen mukaan (olipas taas tarkka lähde) autonostajat kiinnittävät menopelin hankkimisen jälkeen huomiota vain oman merkkinsä mainontaan. Kilpailevia merkkejä ylistävä mainonta asettaisi oman ostopäätöksen kyseenalaiseksi ja miehet suojautuvat epävarmuudelta keskittymällä sen kehumiseen mitä itsellä jo on.

Ihan hyvä strategia.

Vapaapäivä

Keikkojen tekeminen on vienyt koko tämän viikon. Olen lähettänyt kymmeniä ja taas kymmeniä maileja, tehnyt keikkoja, juossut stokkalle hakemaan lisää Gossardeja, ajellut karvojani, rasvannut, puuteroinut, rajannut ja korostanut. Vetänyt saappaat jalkaan ja viettänyt tunteja takseissa pimeä yö ympärillä. Ollut yhdynnässä monen monta kertaa. Ottanut suihin monta tuntia. Tienannut nelinumeroisen summan, maksanut laskut, ostanut uuden täkin.

Tänään on kotipäivä. Pyykinpesua, imurointia, villasukkat ja verkkarit. Meikitön naama, ei rintaliivejä. Silputtua persiljaa munakkaan päällä, Kate Bushia stereoissa.

Aloitin tämän blogin koska tuntui että minun on pakko kirjoittaa tämä kaikki ulos mielestäni. Huoraaminen vie paljon ajatustilaa ja tahdon ajatella muutakin. Tahdon päähän tilaa tenttikirjoille, aikaa ajatella päivänpolitiikkaa, lukea Hesari rauhassa. Aion kirjoittaa kunnes ei ole enää mitään sanottavaa.

Valehteleminen

Jäin miettimään tuota moraalikysymystä. Katselin pesukoneessa toisiinsa kietoutuvia hihoja ja mietin, mikä on tämän työn suurin vaara. Siis jos jätetään pois fyysiset vaarat: raiskaus, pahoinpitely, sairastuminen, jopa kuolema. Niitä vastaan olen varautunut parhaani mukaan. Mutta mikä vaikutus tämän työn tekemisellä on minuun ihmisenä? Miten minä varaudun niitä vaaroja vastaan?

Suuri vaara on kyynistyminen ja kovettuminen. Uskon loppuminen, periksiantaminen ja sydämen muuttuminen harmaaksi. Tapaan paljon surullisia ihmisiä. Tapaan ilkeitä, pahantahtoisia, halveksuvia ihmisiä. Olen koko ajan tekemisissä valheiden ja petoksen kanssa. Minä valehtelen nimeni, ikäni, taustani, menneisyyteni, kouluni ja nautintoni. Miehet valehtelevat nimensä ja kääntävät tyttövauvan valokuvan pöytää vasten kun astun huoneeseen. Laittavat vaimon dildon päälle kondomin ja työntävät sen sisääni.

Suuri vaara on tuudittautua siihen uskoon että tällaistä elämä on. Että ihmiset ovat valehtelijoita ja pettureita, ettei rehellisyyttä ole, ettei uskollisuutta ole, ettei aitoutta ole. Ettei kukaan oikeasti välitä kenestäkään, että kaikki on kaupan. Että ihmissuhteet ovat aina hyväksikäyttöä ja valta-asetelmien kanssa tasapainoilemista.

Sitä vastaan minä taistelen, tahdon säilyttää uskoni ihmisiin - miehiinkin - vielä siinä vaiheessa kun lopetan nämä työt kokonaan. Kun nakkaan prepaidini pitkältä sillalta alas, hankin parvekkeellisen kaksion ja keittiöön keltaiset verhot, tahdon edelleen uskoa hyvään. Idealistinen huora, heh.

Pitääkö hyvä huora asiakkaistaan?

Sain edelliseen kirjoitukseeni anonyymin kommentin jossa moraalini kysenalaistettiin:

et arvosta heitä pätkääkään. Olet ylimielinen!

Prostituoidun vertaminen palveluammatissa toimimiseen on ihan perusteltua mutta syytös aika kova. Sillä: pitääkö jokainen luokanopettaja luokan jokaikisestä oppilaasta? Ei välttämättä. Arvostaako stevari sammunutta asunnotonta alkoholistia? Tuskin. Nauttiiko kosmetologi rasvaisen selän mustapäiden puristelusta? En usko.

Ei-pitäminen ei estä heitä toimimasta ammatissaan hyvin ja eettisesti. Ei palveluammatissa ole kysymys sielunsa myymisestä: että pitäisi vilpittömästä arvostaa ja kunnioittaa kaikkia asiakkaitaan, ja tykätä heistä. Ei kaikista voi pitää, ei koskaan, ei missään ammatissa. On naivia väittää niin.

Minä voin olla tässä satunnaisessa ammatissani hyvä (ja olenkin), vaikka osa asikkaista jopa inhottaa minua. Minä palvelen heitä ammatitaitoisesti kuten on sovittu, siitä minulle maksetaan.

Samanlaista palvelua odotan itsekin maksaessani: ammattitaitoa ja asiallista kohtelua. Jos minä haluan tykkäämistä, tapaan ystäviäni.

Paljaalla?

Minua vituttavat yli kaiken asiakkaat, jotka vonkaavat ”paljaalla” eli yhdyntää ja/tai suihinottoa ilman kondomia. On perusasia käyttää kondomia. Sallin hyvillä sivuilla sanotaankin fiksusti, että mies joka kyselee seksiä ilman kumia, tuskin tekee sitä ensimmäistä kertaa. Miehillä on taudittomuusharha ja kuolemattomuusharha. Ne reissaavat Thaimaassa ja Vietnamissa ja paneskelevat siellä ilman kumia ja uskovat että ovat haavoittumattomia. Harva asiakkaistani on huorissa ensimmäistä kertaa, sen tiedän.

Kaikkein paskamaisimpia ovat nämä jotka eivät usko. Jotka pyytävät minua vatsalleen pannakseen takaapäin ja poistavat kondomin salaa ja nussivat paljaalla kuitenkin, kielloistani huolimatta. Joskus sen huomaa heti, mutta on niitäkin jotka ovat tässä aivan saatanallisen taitavia. Näiden tapausten jälkeen käyn aina testeissä parin viikon kuluttua. Onneksi näitä ei ole tapahtunut kuin muutamaan kertaan ja olen säästynyt taudeitta. Niitä miehiä en tapaa koskaan uudelleen.

On nöyryyttävää kun minun sääntöjäni ei kunnioiteta. Mutta niinhän se menee. Monet huoria ostavat miehet ovat – osa tiedostamattaan – äärimmäisen misogyynisiä. Huora ja madonna -asetelma elää miesten mielissä: siis tarkoitan vaimot ja huorat -asetelmia. Hyviksiä ja pahiksia. Nainen, joka myy ruumistaan on alhaisinta mitä löytyy, jotakin jota voi tökkiä kyrvällään ja likistellä ja puristella vaimolta salaa, mutta jonka arvo elävänä olentona on jossakin pulunpaskan ja sammuneen spurgun välimaastossa.

Alennusta!

Minulta pyydetään usein alennusta. Syitä:

1. Asiakas on niin vähissä rahoissa.
2. Asiakas voisi tavata minua useammin jos laskuttaisin vähemmän.
3. Asiakkaalla on niin iso kyrpä että minusta tuntuu varmasti myös tosi hyvältä.
4. Asiakas tykkää minusta niin paljon.

En anna alennusta.

Säätämistä

Olen yrittänyt ottaa paljon keikkaa tälle viikolle: kuun vaihteessa erääntyvät laskut pitää maksaa. Uskomatonta säätämistä! Olen istunut koneella naputtamassa hurmaavia viestejä tuntikausia eikä yhtään varmaa pokaa vielä näkyvissä. Saatanan amatöörit. "Voitaisiin tutustua ensin." Ne eivät todella tajua ettei minua kiinnosta tutustua niihin. Toki minä keskustelen, opiskelen vaikka mitä ja keskustelen ihan mistä tahansa fiksusti. Kunhan maksetaan. Mutta ei se minua kiinnosta. Eivät minua nämä miehet kiinnosta, minua kiinnostaa heidän rahansa.

Minä pidän eniten miehistä joille raha ei ole ongelma. Jotka kirjoittavat: haluat kaksi tuntia ja perseeseen. Sitten sovitaan kellonaika ja osoite, minä menen, nussitaan, ja lähden rikkaampana kotiin.

Vaimot

Minua yllätti se, miten monet asunnot joissa vierailen, ovat kahden ihmisen koteja. Vaimot ja tyttöystävät ovat viikonloppumatkoilla, sukulaisissa ja miehet aamutakeissaan kutsuvat minut luokseen: myös anaalia, kiitos. Homma perustuu molemminpuoliseen luottamukseen joten pidän huolta ettei minusta jää merkkiäkään.

Ei kai kannata olla lohduton, enhän minä tässä työssä niitä uskollisia tapaa. Toivoa on.

Hinnoittelu

Miehet antavat minulle rahaa jalkojeni avaamisesta, tai niin me sovimme. Uskon kuitenkin että harva maksaa oikeasti vain siitä. Minä uskon että miehet maksavat mahdollisuudesta olla hurmaamatta: siitä että nainen tulee asunnolle ja tämän rintoihin saa tarttua heti. Ei kauniita sanoja, ei lupauksia, ei kiinnostusta muuhun kuin itse asiaan. Monologiyhdynnästä.

Minä en ota rahaa vain pillustani. Vuokraan kehoani miesten käyttöön, vuokraan heille huomioni ja ihailuni. Annan jokaisen ymmärtää että he tuntuvat ihanilta sisälläni. Kehun heidän kyrpiään. Annan heille jakamattoman huomion maksetuksi ajaksi. En odota mitään, en kysele mitään, minä en tule soittamaan perään ja vaatimaan sitoutumista. Minusta he eivät tule koskaan kuulemaan.

Minä laskutan myös muusta: ajasta joka minulla kuluu ilmoitusten perkaamiseen ja vastaamisiin (minä en massapostita). Kaunedenhoitotuotteista: ripsiväreistä, säärivahasta, teristä joilla pidän karvani poissa. Alusvaatteista, Gossardin mustista stay upeista, pitsihousuista.

Minä laskutan ohareista: asiakkaat maksavat myös hintaa niistä kerroista kun olen odotellut osoitetietoja valmiina meikeissä kondomit pakattuin. Tai niistä odotteluista parkkipaikoilla kun asiakas ei saavukaan. (Toisen parkkipaikkaoharini jälkeen päätin ottaa jatkossa vastaan vain osoitteita ja ajaa taksilla suoraan niihin. Minä en ole katuprostituoitu.)

Ilmoittelu

Ilmoittelen erilaissa ilmaisissa deittipalveluissa. Käytän monia sähköpostiosoitteita.

Vastauksia tulee ensimmäisten päivien ajan kymmeniä vuorokaudessa. Suurin osa tajuaa jutun jujun ja kysyy suoraan hintatietoja. Osa ei tajua ja kertoo pitkät pätkät harrastuksistaan ja sinisistä silmistään ja siitä, ”miten ilmoitukseni sai heidät kiinnostumaan minusta”. Massapostitus on huvittava ilmiö. Mitä kiinnostavaa on kahdessa rivissä varakkaan seuran etsintää? Ilmoituksessa jossa en kero itsestäni käytännöllisesti katsoen juuri mitään? Ei muuta kuin mahdollisuus ostaa ja myydä pillua.

Alku

Aloitin prostituoituna kokeilunhalusta. Ja rahantarpeesta. Opintotuki on asumislisineen 406 euroa. Vuokra on 475. Aika kehno yhtälö. Päätin kokeilla lisätulojen hankkimista nussimalla. Tämä satunnainen huoranammatin harjoittaminen tarjoaa myös mahdollisuuden kiinnostaville pohdinnoille jotka aion jakaa kanssasi. Vain sinun kanssasi, kulta.